Rakkautta ja säilörehua

Jani-Markus tarkastelee tulevaa rehusatoa
Jani-Markus tarkastelee tulevaa rehusatoa

Säilörehu on lehmien ruokaa navetassa. Paavolan tilalla säilörehu on yleensä noin kilometrin päässä tilasta, mutta tämänkertainen kohde sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä Kokkolan kaupungin rajalla.

On kaunis kesäpäivä ja Marjo Paavola touhuilee omakotitalon terassilla. Vahtikoira Riksu juoksee innoissaan ja jopa kivi kelpaisi sille heittokapulaksi. Talon isäntä Jani-Markus häärii sisällä. Kodissa harrastetaan selvästi musiikkia, sillä ainakin piano ja rummut tervehtivät sisääntulijaa. Itse asiassa lapsista keskimmäinen onkin innokas laulaja ja on juuri palannut Vetelin poikakuoron laulureissulta Itävallasta.

Pohjanmaalla ihmiset ovat erittäin vieraanvaraisia. Navettaan ja säilörehun hakuun ei pääse, ennen kahvi- tai teekupposta. Vaikka tilallisilla on kiire, ei se välity tunnelmasta. Ehtivätpä Marjo ja Jani-Markus kertoa myös ensikohtaamisestaan kahvittelun lomassa.

Jani-Markuksen mukaan Marjo tuli ihan kotoa asti häntä hakemaan. Hän nimittäin toimi maitotilaneuvojana Janin isän tilalla ja sillä tiellä he ovat edelleen.

Kun kahvit on juotu ja kuulumiset vaihdettu, Jani-Markus hyppää tottuneesti Valmetinsa kyytiin, kiinnittää peräkärryn ja siihen valot. Traktorissa meno on aika töyssyistä ja hidasta eikä autoilijoiden kärsivällisyys aina riitä köröttelemään traktorin perässä. Joskus ohitustilanteet ovat erittäin vaarallisia ja Jani-Markuksen mielestä rekkakuskit erityisen uhkarohkeita. Kääntyessään vasemmalle, hän koukkaa traktorin varmuuden vuoksi keskemmälle tietä, jottei kukaan vahingossa lähde ohittamaan.

Lähes jo tyhjäksi noukittu rehu häämöttää näköpiirissä ja uusi rehusato kasvaa vieressä. Rehu on säilötty ilmatiiviiksi muovin alle ja hakureissu tehdään kerran päivässä. Yhdellä hakukerralla rehua saadaan noin 8-9 tonnia. Etäisimmät paikat syötetään aina ensin ja kyseinen kahdeksan kilometrin päässä sijaitseva säilörehu kestää noin kuukauden. ”Keliolosuhteiden takia jouduttiin tekemään tämä aumana, että rehu saatiin edes jollain tavalla kuivaksi. Tämä tulee tästä vielä kylvöön tälle vuodelle, kun saadaan auman kohta käännettyä”, Jani-Markus kertoo.

Jani-Markus noukkii rehua tottuneesti peräkärryyn ja varoo tiputtamasta sitä liikaa maahan. Säilörehun tekeminen on vaativaa työtä ja onpa kerran Paavolan tilalla kello näyttänyt 4:35, kun säilörehun tekeminen on lopetettu. Seuraavan päivän työt eivät näissä tapauksissa kuitenkaan odota vaan kello herättää säälimättömästi 5:30. ” Toukokuussa kun sai kuuden tunnin yöunet niin sai olla tyytyväinen”, Jani-Markus muistelee.

Rehun ”valmistumista” seurataan D-arvon avulla korjuuaikanäytteistä. Kun D-arvo on riittävällä tasolla, kaadetaan heinä niittomurskaimella ja karhotetaan karhottimella.

Sitten rehu kerätään noukinvaunulla ja poljetaan aumaan tai siiloon traktorilla ilmatiiviiksi. ”Mikäli rehu joutuisi kosketuksiin ilman kanssa, voisi se aiheuttaa virhekäymisiä, joka huonontaisi rehua”, Jani-Markus kertoo. Lopuksi rehun päälle laitetaan vielä muovi ja aumoihin lintuverkot, jotteivät innokkaat nokkijat pääse saaliin kimppuun.

Aurinko paistaa tällä kertaa kirkkaasti ja lämpimästi mutta mahtuupa rehunhakukertoihin luonnollisesti tapahtumarikkaitakin hetkiä aina renkaan puhkeamisesta liukkaisiin keleihin. ”Ikimuistoisin rehunhakukerta sattui ihan vastikään, kun pari nuorta miestä ajoi Audilla hieman kovaa. Ne oli sitten siinä kyljellään ojassa kun satuin paikalle. Toinen takarengas oli mennyt rikki mutta pojat olivat onneksi kunnossa,” Jani-Markus muistelee.

Vajaan tunnin päästä aumalle saapumisesta kuorma alkaa olla kyydissä. Isäntä noukkii vielä kärryn ympärille tippuneita rehutuppoja ja heittelee nekin kärryyn. Nyt rehu täytyy viedä navettaan ja lastata lypsäviä varten. Traktori puksuttaa eteenpäin tasaisen varmasti ja metsäisellä tiellä tulee mieleen kysyä, kuinka ahkerasti marjasatoa ehtii sitten poimia rehunteon lomassa.

Jani-Markus kertoo anoppinsa kerran kysyneen, että eikös niitä marjoja metsästä keräilläkään. ”Siihen minä sitten tokaisin, että minä olen yhden Marjon jo saanut ja että muita marjoja minä en keräile”, hän muistelee hymyillen.

Siitä lähtien ovat marjat tulleet aina poimittuina Paavolan tilalle ja isäntäväki on voinut keskittyä maitotilallisen arkeen… ja rehuntekoon.