Jotta tavoittaisit unelmasi

Tanja Nikkanen

”Ei minulla vielä asuntoakaan ole, mutta kyllä kaikki järjestyy”, kertoo huolettomasti Tanja Nikkanen, Arlan Business Controller. Tanjan loppu- ja alkuvuodesta on tulossa jännittävä, sillä hän siirtyy uusiin työtehtäviinsä Ruotsin Arlaan. Mukaan lähtee avopuoliso, joka hänkin sai kätevästi siirron Tukholmaan oman työnsä puolesta.

”Odotan kyllä innolla, että opin uuden kulttuurin ja totta kai ruotsia. Englannilla onneksi pärjää myös, ettei mikään jää kielitaidosta kiinni”, Tanja kertoo.

Tanja on aina halunnut töihin ulkomaille ja hän kävi opiskeluaikoina myös kaksi kertaa vaihdossa. Työtehtävät Ruotsissa eivät suuresti poikkea nykyisistä, mutta pääpaino siirtyy nyt logistiikasta tuotannon puolelle.

”Arlan liiketoiminta Ruotsissa on totta kai paljon isompi kuin Suomessa, joten se tuo mukavaa haastetta. On kiva päästä tekemään kannattavuuslaskelmia myös tuotannon puolelle”, Tanja kertoo.

Ruotsi kutsuu nuorta naista jo tammikuun alussa, jolloin hän lähtee perehtymään uutta tehtäväänsä varten. Suomen Arlalla Tanja jää kaipaamaan erityisesti työilmapiiriä ja työkavereita.

”Meillä on täällä niin huippu ilmapiiri, että sitä tulee kyllä todella ikävä. Kaikki ovat aina ystävällisiä ja neuvoa voi kysyä ihan keneltä tahansa, jos sitä kaipaa”, Tanja sanoo.

Suomen organisaatiota Tanja kiittää myös viiden vuoden aikana saamistaan opeista. Hän on mm. päässyt osallistumaan liiketoimintaa kehittävään SAP-projektiin ja Tanskassa järjestettyyn Arla Senior Specialist –koulutukseen.

”Tanskan koulutus oli erittäin hyvä ja antoisa, olin siihen todella tyytyväinen. Nyt pääsen soveltamaan oppimaani myös Ruotsin organisaatiossa”, hän kertoo.

Mikä sitten saa Tanjan pysymään Arlalla, vaikka maa vaihtuukin?

”Itsenäinen työ, joustavuus ja mahdollisuus suunnitella oman työn toteutusta”, Tanja sanoo varmana.