Oivallista elintarvikevalvontaa

Ovatko työtilat ja –välineet puhtaita ja siistejä? Noudattaako henkilökunta hyvää käsihygieniaa? Miten omavalvontaa toteutetaan? Muun muassa näihin asioihin kiinnitetään huomiota, kun valvontaeläinlääkäri tekee Arlaan Oiva-tarkastuskäynnin.

Oivassa kunnalliset valvontaviranomaiset arvioivat tarkastuksillaan yritysten elintarviketurvallisuutta. Arviointiohjeet ovat kaikkialla Suomessa samat, joten Oiva tekee elintarvikevalvonnasta aikaisempaa yhtenäisempää. Tarkastuskäynti tehdään yleensä ennalta ilmoittamatta.

”Tuotantotiloihimme on tehty viime vuonna neljä tarkastuskäyntiä. Tarkastukset toteutetaan toistaiseksi entisen valvontasuunnitelman mukaisesti, mutta suunnitelma on tarkoitus päivittää vuodenvaihteessa”, kertoo Arlan QEHS Manager Kirsi Passila.

Oiva-tarkastuksista tehdään raportti, jossa elintarviketurvallisuuden eri osa-alueista annetaan arvosanaksi hymiö. Leveimmän hymyn saa, kun toiminta on oivallista ja vaatimusten mukaista. Se voi olla myös hyvää, korjattavaa tai huonoa. Arla on saanut arvioinneissa aina hymynaamoja.

”Korjattava tai huono arvosana merkitsee sitä, että toiminta ei ole kaikilta osin säädösten mukaista. Pieni yksittäinen epäkohta ei välttämättä romuta koko arvioinnin hyvää arvosanaa, kunhan meillä on hyvät toimintatavat käytössä ja noudatamme niitä. Meidän tulee myös huolehtia siitä, että korjaamme itse havaitsemamme epäkohdat omatoimisesti niin pian kuin mahdollista”, Kirsi selvittää.

Oiva-järjestelmää koordinoi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Yksi Oivan tavoitteista on tehdä elintarvikevalvonnasta entistä avoimempaa. Valvonnan piiriin kuuluvien ravintoloiden, kahviloiden ja vähittäiskauppojen valvontaraportit ovat jo jonkin aikaa olleet kaikkien luettavissa Oiva-verkkosivuilla.

”Vuodenvaihteessa myös elintarviketeollisuuden valvontaraporteista tuli julkisia. Ne löytyvät Oiva-sivuston lisäksi yritysten omilta verkkosivuilta. Arlankin valvontatietoihin pääsee jatkossa tutustumaan omien verkkosivujemme kautta”, Kirsi kertoo.